UUTISET

Tältä sivulta voit lukea seurakuntamme tiedotteet.

Yhteinen Sanoma -seurakuntalehtemme ilmestyy 5 kertaa vuodessa ja lehdet löytyvät osiosta Yhteinen Sanoma. Nettisivujen ja somen lisäksi ilmoitamme viikoittaiset tapahtumat Etelä-Uusimaa-lehden viikkoilmoittelussa.

Seurakuntamme viestinnästä vastaa kokonaisuudessaan kirkkoherra Katri Grönroos. Jokainen työntekijä vastaa oman työalansa viestinnästä. Sosiaalisen median päivitysvuorot vaihtuvat työntekijöiden kesken viikottain. Lisäksi työyhteisössä on jaettu seuraavat erityisvastuut:

- Yhteinen Sanoma -lehden toimitussihteeri - diakoni Nina Fabritius-Ylitalo

- Viikkoilmoittelu Etelä-Uusimaa-lehdessä - Ruth Karttunen

- Jumalanpalveluselämän viestintä - kappalainen Antti Salmisto

 

Uutislistaukseen

Koronaohjeita päivitetty 09.10.2020

Aluehallintovirastojen 26.8. päätöksen mukaisesti syyskuussa saa järjestää myös yli 50 hengen tilaisuuksia, kun niiden turvallisuus varmistetaan. Elokuuhun verrattuna aiempi suositus turvaohjeiden noudattamisesta 51–500 henkilön tilaisuuksissa on muuttunut määräykseksi.

Aiemmin annetut suositukset mm. jumalanpalvelusten, toimitusten, seurakuntatilaisuuksien ja leirien suhteen ovat edelleen voimassa.

1.8. alkaen piispat suosittelivat, että jumalanpalveluksissa, seurakunnan tiloissa järjestettävissä kirkollisissa toimituksissa ja muissa seurakuntatilaisuuksissa noudatetaan edelleen viranomaisohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja että henkilömäärä suhteutetaan yhä 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Näin ollen seurakuntamme tilaisuuksien enimmäishenkilömäärät kirkoissamme ovat toistaiseksi: Karjaan kirkko 120, Tammisaaren 250, Tenholan 120, Pohjan 90, Snappertunan ja Bromarvin kirkoissa 80 henkilöä sekä Mustion kirkossa 70. Hautaan siunaamiset siunauskappeleissamme Karjaalla, Pohjassa ja Tammisaaressa rajataan enintään 30 hengen tilaisuuksiksi.

Perheen kirkollisen toimituksen jälkeen järjestämä kaste- tai hääjuhla tai muistotilaisuus on yksityistilaisuus. Vastuu yksityisen tilaisuuden toteutuksesta on sen järjestäjällä, ei seurakunnalla. Samoin vastuu kodeissa tai muissa yksityistiloissa toteutettavista kirkollisista toimituksista on tilaisuuden järjestäjällä. Yksityistilaisuuksien enimmäisosanottajamääräksi viranomaiset suosittelevat 1.8.2020 alkaen 500 henkeä. Lisäksi viranomaiset suosittelevat, että ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniajärjestelyistä noudatetaan myös yksityistilaisuuksissa mukaisesti. Kaikessa toiminnassamme noudatamme erityisiä turvasääntöjä. Tilaisuuksiin ei saa osallistua sairaana.

2020-10-12 09:33:07.0